top of page

TOMAS MALDONADO JATKAA OPEROINTIA OTP:N KESKIKENTÄLLÄ



(Tomas Maldonado)

Kyllä nyt kelpaa, Tomás Maldonado nähdään punanuttu päällä myös tulevalla kaudella. Viime vuonna yksilötaidoillaan katsojia sykähdyttänyt Maldonado viimeisteli kaksi maalia. Keskikentällä sekä laidassa operoiva pienikokoinen ja väkkärä Maldonado palaa Ouluun hyvillä fiiliksillä - Olen todella iloinen ja aidosti onnellinen jatkosta. Joukkue harjoittelee kovasti valmistautuen kauteen. Päätavoitteenamme on nousu, mutta nyt meidän täytyy keskittyä jokaiseen harjoitukseen sekä matsiin saavuttaaksemme tavoitteet, Tomás kommentoi.

Kesken kauden Ouluun siirtyneen portugalilaisen sisääntulo oli vähintäänkin koominen. Mies saapui ensimmäistä kertaa joukkueen harjoituksiin testipelaajana Heinäpään pallokentälle vaaleanpunaisella lastenpyörällä. Joukkueen johdon ilmeet muuttuivat kuin salaman lailla 2001-syntyneen kaverin asteltua kentälle. Ensimmäiset askeleet, pallonkosketus sekä teknisyys nousivat heti silmille ja hetken päästä 166-senttinen Maldonado oli sopimuspaperi kädessään.

- Olemme todella onnellisia voidessamme jatkaa työskentelyä Tomásin kanssa. Viime kaudella hän esiintyi todella hyvin, ja vaikka hän onkin vain 20-vuotias, uskomme hänen olevan jo todellinen pelimies. Hän todella tulee auttamaan meitä saavuttamaan tavoitteemme, iloitsee urheilutoimenjohtaja Ricardo Curto

¡NOTICIAS DE CONTRATO!

iTomas Maldonado jugará una temporada más con la camiseta roja. Maldonado, quien hizo vibrar a la afición con sus habilidades individuales. El pequeño y molinete Maldonado, que juega tanto en el medio como en el lateral, vuelve a Oulu con buenas sensaciones

- Estoy muy feliz de estar de vuelta y muy emocionado de comenzar la competencia. El equipo está trabajando duro para estar listo para la temporada. Por supuesto, el ascenso es nuestro principal objetivo, pero por ahora debemos mantenernos enfocados en cada entrenamiento y, juego tras juego, seguiremos nuestro camino para lograr nuestros objetivos.

La entrada del portugués que se trasladó a Oulu a mitad de temporada fue cuanto menos cómica. El hombre llegó por primera vez para los entrenamientos del equipo como jugador de prueba en el campo de pelota de Heinäpää con una bicicleta infantil rosa. Las caras del equipo cambiaron como un rayo después de que un chico nacido en 2001 pisara el campo. Los primeros pasos, el toque de balón y el tecnicismo llamaron inmediatamente la atención del personal, y un momento después Maldonado, de 166 centímetros, tenía papel de contrato en la mano.

- ¡Estamos muy felices de extender el contrato de Tomas! La temporada pasada lo hizo muy bien e incluso con solo 20 años creemos que ya es un verdadero jugador. Seguro que nos ayudarán a conseguir nuestros objetivos, Ricardo Curto


¡Bienvenido de nuevo!


Comments


bottom of page